Esittely

Rallisprint kuuluu myös autourheilun peruslajeihin. Kilpailuja on paljon, noin 50, ja ne ovat jakautuneet joka puolelle Suomea.

Rata on yleensä samantyyppinen kuin rallin erikoiskoe, mutta sen pituus on lyhyempi noin 2000 - 4000 m.

Rallista poiketen rallisprint autossa ei ole kartanlukijaa, vain kuljettaja. Kuljettajat jaetaan kokemuksen ja taidon perusteella samoin kuin monessa muussakin lajissa, juniorikuljettajiin ja yleisen luokan kuljettajiin, myös nuorten luokka kuuluu rallisprintiin. Kilpailija ajaa saman reitin kaksi tai kolme kertaa määrätyssä järjestyksessä ja paras aika on hänen tuloksensa.

Kilpailukalusto on varsin kirjavaa. Huipputasolla on uutta rallikalustoa ja tehokkaita turboautoja, mutta harrastajatasolla ajetaan vanhemmalla ja edullisella kalustolla.

Lajin SM-sarja käsittää kuusi osakilpailua. SM-osakilpailuista ja -sarjasta löydät tarkempaa tietoa sarjan omilta nettisivulta, klikkaa sivun alalaidassa olevaa logoa. Lisäksi ajetaan Future-asfalttirallisprint sarjaa.

Kansallisissa kilpailuissa osanottajat ovat yleensä omalta alueelta ja lähitienoilta.

Rallisprintissä on myös nuorten luokka, johon kilpailijat saavat osallistua sen vuoden alusta jolloin täyttävät 16 vuotta.(autourheilu.fi)