Esittely

Endurance on moottoriradoilla ajettavaa kestävyysajoa. Kilpailut ovat pääsääntöisesti kuuden tunnin mittaisia joukkuekilpailuja, aktiiviset seurat ovat järjestäneet myös 3 tunnin mittaisia seurakilpailuja. Endurance-kilpailuiden kruununa voidaan pitää jo legendaksi noussutta 24-tunnin kilpailua. 24-tunnin kilpailu ajetaan Kemoran moottoriradalla Vetelissä. Tämä vuorokauden kestävä kilpailu kysyy tiimeiltä paljon muutakin kuin nopeita kierrosaikoja ja sehän on koko kestävyyskilpailun tarkoitus.

Lajin pitkät kilpailut ja joukkuekilpailumuoto tuo mukaan myös mielenkiintoisen taktikoinnin. Lajin kehityttyä on tämä taktikointi noussut jo melko ratkaisevaan rooliin.

Joukkueessa voi olla 3-8 kuljettajaa, joten koko joukkueen nopeus, tasaisuus ja luotettavuus on ratkaisevassa roolissa, kun ruutulipun heilahdettua katsotaan kilpailun menestyjät. Yksi tiimin kuljettajista voi olla myös nuortenluokan kuljettaja. Näin harrastaminen on tuotu mahdollisimman monen ulottuville. Kuljettajilla tulee toki olla kovien ajohalujen lisäksi kilpailijalisenssi ja endurance-tutkinto tai rataleima. Yksittäiselle kuljettajalle tulee yhdessä kilpailussa ajoaikaa n. 45-60min. Eli kesällä ajettavissa kilpailuissa kuumassa autossa vietetty tunti vaatii myös hieman kuntoa.

Luokat Kestävyysajossa on kaksi erillistä pääluokkaa, racing ja saloon. Racing-luokassa käytetään auton myyntivelvoitesääntöä jokamiesluokan tapaan, joten rennon lajin kokeilukynnys on pidetty matalalla. Saloon-luokassa autojen rakentelu on viety pidemmälle ja autot ovatkin tänä päivänä jo täysiverisiä kilpa-autoja. Erimerkkisiä autoja lajin parissa näkee useita, joskin BMW ja Honda ovat yleisemmät merkit lajin parissa. Endurancen lajin kehityksestä kertoo myös se, että kilpailijat ovat auton kehittämisen lisäksi alkaneet kehittää myös kuljettajiaan. Tiimit ovat huomanneet, että hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi nopeaa autoa tärkeämpi on tasainen joukkue ja luotettava auto. Tämä kehitys on tervetullutta ja pitää kilpailemisen mielekkäänä.

Kilpailut Endurancessa kilpailee vuosittain hieman alle 100 tiimiä. Kansallisia kilpailuja järjestetään vuosittain kymmenisen kappaletta. (autourheilu.fi)